Puolalaismalli, 24, katosi muotiviikkojen jälkeen – nyt poliisi teki musertavan löydönViihdeJessica Jarikre oli kuollessaan vain 24-vuotias. Sosiaalisessa mediassa hänen kohtalonsa herättää surua.
Lamine Yamalilla on törkeän kallis maku – myös tämä suomalaismerkki kelpaaMM-futisLamine Yamal on jalkapallotähti, joka herättää huomiota kentällä ja sen ulkopuolella.
Suomalaiset kertovat kohutun housumallin vaaroista – ”Etuhammas poikki ja kasvot verillä”TyyliLeveälahkeiset housut ovat aiheuttaneet vammoja jo ainakin 1970-luvulla, raportoi 68-vuotias Eira.
Hittisarjan tähti pimahti Pariisin kadulla – kaikki tallentui videolleViihdeNimmarinmetsästäjät yllättivät näyttelijätähden Pariisissa.
Viattomasta mekkotyylistä nousi meteli – pidetään liian lapsekkaana aikuiselleTyyliLiian lapsekkaana pidetty mekko on juuri nyt myös monen lempivaatekappale.
Vaimon video paljastaa – Patrik Laine lähti lätkimäänNHLJordan Laine esitteli avioparin vanhan asunnon.
”Tappohousujen” väitetään aiheuttavan hengenvaarallisia tilanteita – suosittu malli myös SuomessaTyyliTrendikkään housumallin kerrotaan aiheuttaneen vaaratilanteita. Jutun lopussa voit kertoa, mikä vaate on ollut sinulle vaarallinen.
Tatuoinneissa tapahtui selvä muutos – katso itseTyyliKolme tatuoijaa eri puolilta Suomea kertoo, mikä ysäritrendi on selvästi palannut – hieman päivitettynä versiona tosin.
Jos sinulta löytyy tämän väriset kengät, saatat olla huomaamattasi muodin huipullaTyyliKatseet jalkoihin! Raikas väripilkku tekee perusasusta astetta paremman.
Jennifer Lopez istui Wimbledonin yleisössä – asustevalinta ei miellytä somessa: ”Naurettava”ViihdeJennifer Lopez näyttäytyi Wimbledonissa asusteessa, joka herättää mielipiteitä somessa.
Tällaisille hellevaatteille asiantuntija sanoo ”jyrkästi ei”TyyliMiten hellepäivinä kannattaa pukeutua, kun hiki virtaa ja koko keho käy kuumana? Asiantuntija jakaa parhaat kikkansa.
Tukholma on kirpparikävijän unelmakohde – valmis kävelyreitti, jonka varrelta löytyvät kaikki parhaat puoditIS:n Tukholmassa testaama päiväshoppailijan kävelyreitti tarjoaa kattavan valikoiman vintagea ja retroa joka kukkarolle. Alueelta löytyy myös tarkasti kuratoitua designia vaativammallekin ostajalle. Nappaa kartta mukaan ja lähde kesäkaupungin vintagehumuun tekemään löytöjä!
8 tehtaanmyymälää, joissa todella kannattaa poiketa: ”Oikeasti halvat hinnat”AjankohtaistaMissä tehtaanmyymälöissä tänä kesänä kannattaa vierailla? Ilta-Sanomien lukijat paljastivat suosikkinsa.
Moni tekee kesällä virheen sukkalaatikolla – saa jalat hikoamaan entistä enemmänTyyliKiusaavatko tissi- ja jalkahiki? Kun teet nämä muutokset pukeutumisessa, heti helpottaa.
Kaksi tavallista naista kokeili himoittuja muotoilevia alusvaatteita – tämän ne tekivät vartalolleKATSO VIDEOTyyliKim Kardashianin luotsaamaa Skims-vaatebrändiä myydään myös Suomessa. Katso helmikuussa kuvatulta videolta, miltä hittituotteeksi nousseet muotoilevat alusasut näyttävät tavallisten naisten päällä.
Onko stringien aika lopullisesti takana päin? Vastaa Me Naisten suureen alusvaatekyselyyn!TyyliMillaisia alusvaatteita käytät ja mikä niissä ärsyttää? Kerro meille, teemme aiheesta juttua!
Giselan, 31, luova ratkaisu piti jalat kuivina Ruisrockissa – 14 suomalaista esittelee festarityylinsäTyyliVaihtelevat säät ovat haastaneet tämän kesän festaripukeutujia. Pyysimme suomalaisia esittelemään festarityylinsä – katso kuvat ja inspiroidu!
NopeatMitä nuoret aikuiset ajattelevat rintsikattomuudesta?NOPEATIlmiötRintaliivit ovat jääneet menneisyyteen – ainakin joidenkin nuorten aikuisten kohdalla. Kysyimme nuorilta itseltään, mitä he ajattelevat asiasta.
Salatut elämät -näyttelijä Lenita Suden tapa pukeutua on saanut työkaverit hämmästymään – ”Monen suu on loksahtanut auki”TyyliNäyttelijä Lenita Suden arkityylistä ei uskoisi, miten hän oikeasti usein pukeutuu – katso upeat kuvat.
NopeatNäin nuoret pukeutuvat sateeseenNOPEATKotimaaIlta-Sanomat kysyi ihmisiltä Helsingin keskustassa, millainen tyyli on valikoitunut päälle sadesäällä. Benjamin luotti punaisiin vakosamettihousuihin ja kumisaappaisiin.
Näin nuoret pukeutuivat sadepäivään HelsingissäKotimaaNuoret esittelevät sadesään tyylejään Helsingin keskustassa. Benjamin luotti punaisiin vakosamettihousuihin ja kumisaappaisiin.
Somessa hullaannuttiin Prisman kesämekosta – nyt liki loppuunmyytyTyyliJoidenkin mekon kokojen saatavuus on jo loppunut, Prismasta kerrotaan.
Tältä näyttävät kynnet, joista tuli uusi statussymboliTyyliNäyttävät kynnet saavat nyt väistyä, sanovat somevaikuttajat.
NopeatTämä aurinkolasimalli on aina muodissaNOPEATTyyliViisi naista testasi aurinkolasimallin, joka on aina ajankohtainen.
Sairaan Mette-Maritin tilalle nousi nuori prinsessa – nämä seikat huolestuttavat asiantuntijaa: ”Ei voi tanssia pöydällä ja olettaa...”KuninkaallisetKruununprinssiparin tytär Ingrid Alexandra on noussut Norjan hovin avainpelaajaksi keskellä syvää kriisiä. Hovin uutena toivona pidetty hyvämaineinen prinsessa on sovittamassa jalkaansa isoja saappaita.
Yksityiskohtia tihkuu Taylor Swiftin häistä – tämä tiedetään hääpuvustaViihdePariskunnan hääjuhlasta ei ole julkaistu kuvia. Tiedottaja on kuitenkin kertonut yksityiskohtia häätyylistä.
Tältä näyttävät aurinkolasit, jotka eivät ikinä poistu muodista – 5 naista testasiKATSO VIDEOTyyliTiettyä aurinkolasimallia kehutaan ajattomaksi ja aina muodikkaaksi. Kokeilimme, miltä se näyttää viisillä eri kasvoilla.
Raskaana olevan Anne Hathawayn asu herätti huomion – some reagoi heti: ”Mutta miksi se näyttää...?”ViihdeAnne Hathaway suhtautui ”mokaansa” huumorilla.
Nelly Furtadon, 47, ulkonäköä haukutaan julmasti – puki ylleen kostoasunMusiikki2000-luvun hittiartisti yritti paluuta, mutta kohtasi julman someryöpytyksen. Aikuisiällä hän sai myös yllätysdiagnoosin.
Emilia, 27, viihtyy ilman rintaliivejä – ”Annetaan tissien olla vapaina”KATSO VIDEOIlmiötRintaliivittömyys on yhä näkyvämpi ilmiö etenkin nuorten aikuisten keskuudessa. Kysyimme nuorilta itseltään, käyttävätkö he rintsikoita – ja mitä he ajattelevat trendistä.
Tältä näyttää ”mökkityyli”, johon muotiväki on hurahtanutTyyliKesän trendityyli ammentaa mökkiromantiikasta.
Kesän helpoin trendikampaus syntyy hetkessä – näiden kuvien avulla onnistut varmastiTyyliTrendikkään nutturan pyöräytys on yllättävän helppoa. Juhlaan ja arkeen sopiva kampaus onnistuu myös hartiamittaiseen tukkaan.
Britney Spearsin lapset tupsahtivat kameroiden eteen – tältä he näyttävätViihdeSean Preston ja Jayden James tekevät nykyään töitä malleina.
Tässä ovat kesän tyylikkäimmät housut – löytyvät nyt muotitietoisten yltäTyyliTrendihousut toimivat sekä helteellä että viileämpinä kesäiltoina.
Podcast: Kun Frans Frangén kävelee kadulla, katseet kohdistuvat yhteen ruumiinosaan – ”Ohikulkijat ihmettelevät”ViihdeFrans Frangén on tehnyt pukeutumisessaan erikoisen valinnan, josta satelee kommentteja.
Näiden kuvien avulla teet näyttävän nutturan hämmentävän helpostiTyyliIhanat kesäkampaukset syntyvät nopeasti. Niiden salaisuus ovat kunnon pohjatyöt.
Pride valtasi Helsingin – Jari, 65, paljastaa työn näyttävien asujen takanaKotimaaDrag-artisti Metri-Leena muistutti, että vähemmistöjen oikeuksien eteen on vielä tekemistä.
Onko lapsellasi jokin näistä väreistä uima-asussa? Vaihda hetiKATSO VIDEOKotimaaRantavalvoja antaa selvät ohjeet uima-asuvalintaan.
Poimimme kesän tyylikkäimmät mekot kauppojen valikoimista – nämä toimivat mainiosti syksylläkinTyyliNeutraalit sävyt ja haaleat pastellit tuovat kesämekkotyyliin kepeyttä. Nämä yksilöt toimivat arjessa myös kesäkauden jälkeen.
Tyylikkäin asu juuri nyt: voileipäTyyliHerkullinen stailauskikka on helposti muunneltavissa itselle sopivaksi. Tähän luottaa jopa itse Taylor Swift.
Löysimme 13 kesän upeinta mekkoaTyyliHaluatko erottua kesämekossasi muista? Käänny kirkkaiden värien, vahvojen printtien ja kauniiden kukkakuosien puoleen: ne tuovat iloista energiaa kesän asuihin.
Näyttelijä Milka Ahlroth pesee hiukset yllättävällä aineella, joka tekee hänen tukastaan tuuheanTyyliOsuva asu on Milka Ahlrothille tärkeä sekä oikeassa elämässä että näyttelijän työssä. Hän omistaa lukuisia roolihahmojensa asuja, mutta kertoo nyt, miksi ne jäävät aina käyttämättä.
Vuoden 2002 MM-kisoissa nähtiin räikeä hiustyyli: ”Yksi ikonisimmista”KATSO VIDEOMM-futisYksi kaikkien aikojen ikonisimmista hiustyyleistä nähtiin vuoden 2002 MM-kisoissa.
Tässä on aito Jorma – 20-vuotias nuori mies ei ole koskaan tavannut toista samannimistäPerheJormat kuolevat sukupuuttoon, IS uutisoi jo pari vuotta takaperin. 20-vuotias Jorma Syväjärvi taistelee pelkällä olemassaolollaan trendiä vastaan. Nyt hän kertoo, miltä tuntuu, kun oma nimi on kaikkea muuta kuin muotia.
Nopeat5 näppärää tapaa käyttää rintaneulaaNOPEATTyyliParin euron asuste on varsinainen stailausapuri. Rintakorun voi löytää myös kirpparilta.
Juhannusfestareiden upeimmat asut: ”Kun illalla on vähän viileä, tämä on tyylikäs”ViihdeJämsän Himoksella juhlitaan juhannusta kolme päivää. Festarivieraiden päällä nähtiin perjantaina muun muassa pelipaitoja, paljettaja ja pieniä shortsejaTiet tukossa ympäri Suomea – Viitostiellä oli kymmenien kilometrien jumi
Yksi asuste on nyt ylitse muiden – näin käytät sitäKATSO VIDEOTyyliMonilta kirppareiltakin löytyvä parin euron asuste on varsinainen stailausapuri.
Yksi MM-kisojen pelipaita saa muotiasiantuntijan suunniltaan: ”Ihan hullu!”MM-futisJalkapallon MM-kisojen hienoin pelipaita hakee inspiraatiota vanhoista lopputurnauksista, vaatesuunnittelija Mauro Severino intoilee. Kamalimmassa pelipaidassa pelataan ikään kuin tetristä.
Leuat loksahtivat, kun MM-jalkapalloilijat astuivat ulos lentokoneista – ökytrendi varasti huomionViihdeKun huippujalkapalloilijat saapuivat MM-kisoihin, olalla komeili toinen toistaan upeampia – ja kalliimpia – laukkuja. Etenkin Ranskan joukkueen tyyli on kiinnittänyt huomion.
Tavalliset naiset sovittivat shortsit, joita näkee nyt joka paikassa – valitse suosikkityylisiTyyliBermudashortsit ovat tämän kesän trendivaate. Tältä eri mallit näyttävät tavallisten naisten yllä!
Trumpin kohuillan kehätyttöjen yllä nähtiin jotain, mikä saattaa rikkoa sääntöjäKamppailulajitValkoisen talon UFC-illan kehätyttöjen asut puhuttavat.
NopeatNäppärä niksi peittää nännit ilman liivejä tai teippejäNOPEATTyyliVäline nännien peittämiseen löytyy usein jo kotoa. Kikka toimii monenlaisten toppien, paitojen ja mekkojen alla, kunhan vaate ei ole liian löysä.
Näillä 9 vaatteella pärjäät kaikissa kesän riennoissa – kokosimme vaatekaapin, jossa ei ole mitään turhaaTyyliKokosimme koko kesän mittaisen garderobin. Näillä pärjäät niin mökkilaiturilla, kaupunkilomalla kuin juhlissakin.
Nännit saa topin alla peittoon nerokkaalla kikalla – väline löytyy usein jo kotoaKATSO VIDEOTyyliHelppo ja nopea niksi toimii monenlaisten toppien, paitojen ja mekkojen alla, kunhan vaate ei ole liian löysä. Käväise vain vaatekaapillasi.
Poimimme tyrmäävimmät juhlamekot kauppojen valikoimista – minkä näistä valitsisit?TyyliEtsitkö mekkoa kesän juhliin? Perkasimme kauppojen valikoimat ja löysimme 20 kaunista vaihtoehtoa.
Tämä kenkätyyli on kesän trendikkäin – saattaa jo löytyä kaapistasiTyyliNyt olisi luvassa reippaasti lisäpituutta ja kunnon kopinaa!
TPK julkaisi kuvia juhlaillalliselta – tällainen oli Suzanne Innes-Stubbin asuViihdePresidentin puoliso vaihtoi illaksi asua.
Suzanne Innes-Stubb edusti tyylikkäänä harvinaisessa tilaisuudessa – näin somessa reagoitiinViihdePresidenttipari sai harvinaisen vieraan.
Tällaisissa asuissa kehätytöt esiintyvät Valkoisen talon UFC-illassaKamppailulajitYhdysvaltojen lippujen värit ja tähdet näkyvät asuissa.
Sofia Belórf esittelee 60 000 euron laukkuaanTV & elokuvatSofia Belórf esittelee Sofia Bling Bling Dubai -sarjassaan vaatekaappiaan ja laukkujaan. Belórfilla on myös ”erolaukku” hänen ja Stefan Thermanin eron jäljiltä. Belórf ja Therman erosivat kesällä 2022.
Miksi naisten ja miesten paidat napitetaan eri päin? Taustalla erikoinen historiallinen syyTyyliNappien sijoittelulle on esitetty erilaisia arjen helpottamiseen juontuvia syitä.
Avoselkäisen mekon alle voi pukea nerokkaan tuotteen, joka antaa tukea isoillekin rinnoilleTyyliMyös tukea kaipaavalla isorintaisella on mahdollisuus nauttia ihanista avoselkäisistä mekoista ja muista vaatteista.
Noora tarkastaa kirpparilla vaatteesta aina yhden asian ennen ostopäätöstäTyyliKirpputoriguru Noora Stenholm, 37, kertoo, miten kirppiksillä tehdään parhaat löydöt – ja mihin niissä ei kannata haksahtaa.
Poimimme kesän mukavimmat housut kauppojen valikoimista – mitkä näistä valitsisit?TyyliNäissä housuissa vietät koko kesän mukavasti tyylistä tinkimättä.
NopeatJulkkikset paljastivat käyttötilinsä saldonNOPEATViihdeKysyimme joukolta julkkiksia, kuinka paljon heillä on rahaa käyttötilillä.
Laura paljastaa, kuinka on onnistunut tienaamaan kirppismyynnillä jopa 1 000 euroa viikossaTyyliLaura Airola, 36, tietää. millaiset vaatteet ovat ”varma myyntivaltti” livekirppiksillä ja Vintedissä.
IL: Erika Vikman jyrähtää Olgan MM-kultajuhlien bikineistäViihdeEuroviisuissa pakarakohun keskelle joutunut Vikman jyrähtää kollegansa puolesta.
Miltä poptähden meikki näyttää tavallisen tallaajan kasvoilla? KokeilimmeKATSO VIDEOTyyliMiten poptähden himoittu meikkilook sopii tavalliselle festarijuhlijalle? Testasimme, kuinka somessa trendaava meikki onnistuu kotona.
Tuskan festaripaidalle rankkaa kritiikkiä somessa – ulkomuoto herätti epäilykset: ”Tästä pitäisi vielä maksaa”ViihdeMoni kritisoi tekoälyn käyttöä suunnittelussa.
Olgan bikinit hätkähdyttivät katsojia MM-kultajuhlissa – vastaa nyt kritiikkiinViihdeArtisti Olga vastaa saamaansa kritiikkiin sosiaalisessa mediassa.
Ostitko aikoinaan halvalla tämän Ikean huonekalun? Nyt sillä voi tienata jopa 10 000 euroaIkean huonekaluista on tullut yllättävä keräilyhitti: entinen halpis voi olla nyt jopa 10 000 euron arvoinen aarre. Juttu sisältää runsaasti kuvia ja mahdollisia iloisia yllätyksiä ketjutavaralla sisustaville. Moni niiden omistaja ei tunnista arvoa. – Ihmiset ovat yleensä ihan ihmeissään, alan yrittäjät kertovat.
Farkkujen minitaskulle on yksinkertainen syy, jota moni ei tiedäTyyliPikkutaskun käyttötarkoitus voi olla monelle mysteeri.
”Mummosandaalit” ovat kesän trendikkäimmät kengät – tältä ne näyttävätTyyliMoni muodikas tepastelee näissä sandaaleissa tänä kesänä.