Nesteen vuodet

Neste on valtionyhtiö, jonka tarina on alusta asti kietoutunut tiiviisti Suomen kehitykseen.

Neste Oy:n petrokemiallisen tutkimuslaboratorion peruskivi muurattiin 13. helmikuuta vuonna 1960 Naantalissa.

Alku

Neste perustettiin sotien jälkeen vuonna 1948 turvaamaan Suomen energia- ja öljyhuoltoa. Valtio omistaa siitä edelleen yli puolet.

Perustamisen aikaan iso haaste oli, että Suomessa ei ollut mitään alan teollisuutta ja osaamista. Kaikki piti aloittaa alusta, sanoo toimitusjohtaja Matti Lievonen.


Artikkeliin liittyvää