Siirry sisältöön

Poikien pesula

Wikipediasta
Poikien pesula
My Beautiful Laundrette
Ohjaaja Stephen Frears
Käsikirjoittaja Hanif Kureishi
Tuottaja
Säveltäjä Ludus Tonalis
Kuvaaja Oliver Stapledon
Leikkaaja Mick Audsley
Pukusuunnittelija Lindy Hemming
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdistynyt kuningaskunta
Tuotantoyhtiö
Ensi-ilta
Kesto 93 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 60 000 puntaa
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Poikien pesula (My Beautiful Laundrette, televisiossa myös nimellä Rakas pesulani) on Stephen Frearsin ohjaama brittiläinen romanttinen draamakomedia vuodelta 1985.

Poikien pesula oli Frearsin läpimurtoelokuva. Se tehtiin alun perin brittiläiselle Channel 4 -televisiokanavalle, mutta se menestyi Edinburghin elokuvajuhlilla niin hyvin, että se pääsi elokuvateatterilevitykseen ympäri maailmaa.[1]

Nuori homoseksuaali pakistanilaismies Omar joutuu 1980-luvun alun Etelä-Lontoossa huolehtimaan alkoholisoituneesta toimittajaisästään, mutta tekee rakettimaisen nousun seudun liike-elämään remontoimalla Nasser-setänsä hoitaman kulahtaneen pesulaliikkeen trendikkääksi itsepalvelupesulaksi. Hän rikkoo normeja myös seurustelemalla valkoisen nuorukaisen Johnnyn kanssa.[1]

 Daniel Day-Lewis  Johnny  
 Gordon Warnecke  Omar  
 Saeed Jaffrey  Nasser  
 Roshan Seth  Papa  
 Shirley Ann Field  Rachel  
 Derrick Branche  Salim  
 Rita Wolf  Tania  

Käsikirjoittaja Hanif Kureishi oli ensin ajatellut tekevänsä laajan eeppisen draaman pakistanilaisperheen siirtolaishistoriasta vuodesta 1945 aina 1970-luvulle. Lopulta tarina tiivistyi surrealistiseksi jännityskomediaksi, joka sijoittuu Margaret Thatcherin pääministerikauden alkuvuosiin ja Etelä-Lontooseen.[1]

Poikien pesula valittiin British Film Instituten vuonna 1999 kokoamalle listalle 1900-luvun sadasta parhaasta brittielokuvasta.[2] The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[3]

Poikien pesula oli merkittävä askel nuoren näyttelijän Daniel Day-Lewisin uralla, ja myös Saeed Jaffrey and Shirley Anne Field saivat kehuja roolitöistään.[1]

Hanif Kureishi oli ehdolla parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen palkintoon sekä brittien Bafta-palkintogaalassa että Oscareissa. Bafta-ehdokkuuden sai myös Saeed Jaffrey roolistaan Nasser-setänä.[4][5] Yhdysvaltalainen National Board of Review of Motion Pictures nimesi Poikien pesulan yhdeksi vuoden 1985 kymmenestä parhaasta elokuvasta ja palkitsi Daniel Day-Lewisin sekä tästä että roolistaan elokuvassa Hotelli Firenzessä[6].

  1. 1 2 3 4 Williams, Daniel: My Beautiful Laundrette filmreference.com. Viitattu 20.3.2010. (englanniksi)
  2. Best 100 British films – full list BBC. 23.12.1999. Viitattu 27.7.2016. (englanniksi)
  3. The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 5.7.2016. (englanniksi)
  4. Hakutulos 'beautiful laundrette' bafta.org. Viitattu 25.11.2025.
  5. Hakutulos 'beautiful laundrette' awardsdatabase.oscars.org. Viitattu 25.11.2025.
  6. 1986 Award Winners nationalboardofreview.org. Viitattu 25.11.2025.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.