Siirry sisältöön

Lionel Jospin

Wikipediasta
Lionel Jospin
Ranskan 165. pääministeri
3. kesäkuuta 1997 – 6. toukokuuta 2002
Presidentti Jacques Chirac
Edeltäjä Alain Juppé
Seuraaja Jean-Pierre Raffarin
Kansanedustaja
1977–1993
Henkilötiedot
Syntynyt12. heinäkuuta 1937
Meudon, Seine-et-Oise, Ranska
Kuollut22. maaliskuuta 2026 (88 vuotta)
Puoliso Sylviane Agacinski
Tiedot
Puolue Sosialistinen puolue
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Lionel Robert Jospin (12. heinäkuuta 1937 Meudon, Seine-et-Oise, nykyisin Hauts-de-Seine – 22. maaliskuuta 2026)[1] oli ranskalainen poliitikko, joka oli Ranskan pääministerinä vuosina 1997–2002 ja sosialistipuolueen presidenttiehdokkaana vuosien 1995 ja 2002 vaaleissa. Vuonna 1995 hän hävisi toisella kierroksella niukasti Jacques Chiracille, ja vuonna 2002 hän jäi kolmanneksi oikeistopopulistisen Jean-Marie Le Penin taakse.

Nuoruus ja opiskelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lionel Jospin oli kotoisin Meudonista Pariisin esikaupunkialueelta. Hän syntyi 1937 keskiluokkaiseen protestanttiseen perheeseen.[2] Hänen vanhempansa olivat opettaja Robert Jospin, joka kuului Työväeninternationaalin ranskalaiseen osastoon, ja kätilö Mireille Dandieu. Lionelilla oli myrskyisä suhde ankaraan isäänsä, joka muun muassa nautti poliittisista väittelyistä sunnuntailounailla.[3]

Jospin valmistui 1955 lycée Janson-de-Saillystä Pariisista ja opiskeli sen jälkeen Politiikan tutkimuksen instituutissa, josta hän valmistui 1959. Hän kävi sen jälkeen poliittisen eliitin Kansallisen hallintokoulun pääsykokeissa, mutta ei päässyt ensimmäisellä yrittämällä sisään. Jospin pääsi kouluun 1961 mutta pystyi aloittamaan opiskelut vasta 1963 pakollisen asepalveluksen jälkeen. Hän valmistui ensin kadetiksi Saumurin ratsuväenkoulusta ja toimi sitten Saksan Trierissä panssarivaunuosaston johtajana.[3][4]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virkamiehistöstä opettajaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jospin sai valmistuttuaan paikan ulkoministeriöstä. Hän oli jo aiemmin liittynyt ulkopuolisten tietämättä trotskilaiseen Organisation Communiste Internationaliste -puolueeseen. Jospin oli siellä jäsenenä pseudonyymillä Michel. Jäsenyys pidettiin salassa 30 vuoden ajan.[3]

Jospin jätti hallinnon toukokuun 1968 opiskelijamellakoiden jälkeen. Hän ei enää tiennyt paikkaansa hallinnon virkamieskoneistossa ja lähti Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Hän palasi Ranskaan 1970 ja sai paikan taloustieteen opettajana Paris-Sceaux’n tekniikan yliopistoinstituutista, missä hän työskenteli vuoteen 1981.[3][5]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jospin liittyi sosialistipuolueeseen vuonna 1971, ja hän nousi nopeasti puolueen sisällä merkittävään asemaan. Hän oli myös mukana kampanjassa, jonka seurauksena François Mitterrand valittiin ensimmäisenä sosialistina Ranskan presidentiksi 1981. Jospin valittiin samana vuonna kansalliskokoukseen ja, hän myös nousi puolueen johtoon Mitterandin seuraajaksi.[5][3][2] Hän oli Euroopan parlamentin jäsen Euroopan sosialidemokraattisen puolueen ryhmässä 1984–1988.[6]

Jospin valittiin 1988 Mitterandin uudelleenvalinnan jälkeen uudistusmielisen Michel Rocardin hallituksen opetusministeriksi. Hänen kaudellaan Ranskassa muun muassa perustettiin neljässä vuodessa seitsemän uutta yliopistoa.[2] Jospin ajautui kuitenkin pois suosiosta, ja Jack Lang korvasi hänet 1992 ministerinä.[7] Jospin menetti 1993 myös paikkansa parlamentissa. Sen ja sosialistien sisäisten kiistojen takia hän harkitsi jopa politiikasta vetäytymistä.[3]

Jospinista tuli sosialistien ehdokas vuoden 1995 presidentinvaaleihin, kun Mitterand sairasti syöpää ja monet muut puolueen kärkihahmoista olivat ajautuneet erilaisiin skandaaleihin. Jospinin kampanja oli melko pienimuotoinen, mutta tästä huolimatta hän hävisi vaalien toisen kierroksen täpärästi Jacques Chiracille.[5] Jospin sai 47,4 prosenttia äänistä.lähde?

Jospin valittiin uudelleen sosialistien johtoon vuonna 1995.[8] Hän johti kaksi vuotta myöhemmin vasemmistoliittouman vaalivoittoon, ja hänet valittiin Ranskan pääministeriksi.[3] Presidentti Chirac oli määrännyt vaalit etuajassa varmana oman puolueensa Rassemblement pour la Républiquen vaalivoitosta.[2] Toimiessaan pääministerinä Jospin yksityisti valtion omistuksia ja alensi arvonlisäveroa, tuloveroa ja yhtiöveroa. Hänen hallituksensa otti käyttöön 35-tuntisen työviikon[3], paransi köyhimpien sairausvakuutuksia, edisti naisten näkymistä politiikassa, helpotti maahanmuuttoa ja otti käyttöön parisuhteiden siviililiitot (pacte civil de solidarité, PACS). Taloustilanteen kohenemisen ansiosta työttömyys väheni 900 000:lla.lähde?

Jospin oli uudelleen ehdokkaana presidentiksi vuoden 2002 vaaleissa. Hän oli kaikissa mielipidemittauksissa Chiracin kanssa tasoissa ja varmuudella menossa toiselle kierrokselle.[3] Encyclopædia Britannican mukaan Jospinin kampanja oli vaisu, ja tämä jäikin vaalin ensimmäisellä kierroksella vasta kolmanneksi Chiracin ja Jean-Marie Le Penin jälkeen.[5] Jospin menetti ääniä, koska hän ei ollut onnistunut yhdistämään vasemmiston ääniä ja siksi kaikilla puolueilla oli omat ehdokkaansa. Toimittajien mukaan tämä johtui Jospinin ”ylpeydestä”. Ehdokkaita vaaleissa oli lopulta 18, minkä seurauksena äänet jakautuivat. Lisäksi Jospin kutsui Chiracia muun muassa vanhaksi ja väsyneeksi, mikä herätti kritiikkiä sekä vasemmisto- että oikeistoäänestäjissä.[3] Kampanjointi keskittyi lähinnä lain ja järjestyksen noudattamiseen, josta hallitusta arvosteltiin. Vasemmisto arvosteli häntä oikeistolaisesta talouspolitiikasta.

Jospin ilmoitti ensimmäisen kierroksen tulosten julkitulon jälkeen ottavansa täyden vastuun tappiosta ja vetäytyvänsä politiikasta. Neljä päivää myöhemmin hän vetosi vasemmistoäänestäjiin äärioikeiston pysäyttämiseksi. Hän ei kuitenkaan maininnut Chiracia vetoomuksessaan.[3] Vuonna 2006 Jospin aloitti presidentinvaalikampanjaa, mutta luopui ehdokkuudesta jäätyään kauas Ségolène Royalin taakse puolueen ehdokasäänestyksessä.[5]

Jospin oli 2014–2019 Ranskan perustuslakineuvoston jäsen, mutta hän pääsääntöisesti pysyi päivänpolitiikan ulkopuolella.[3] Hän kuitenkin kommentoi asioita muun muassa vastustamalla homoavioliittoja (Ranskassa jo olemassa olevan rekisteröidyn PACS-parisuhteen lisäksi) sekä vuonna 2005 kampanjoimalla Euroopan unionin perustuslain puolesta.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jospin oli kahdesti naimisissa. Hänen liittonsa Élisabeth Dannenmüllerin kanssa päättyi avioeroon. He saivat liiton aikana kaksi lasta. Jospin meni 1994 naimisiin filosofi Sylviane Agacinskin kanssa.[3]

Jospin kuoli maaliskuussa 2026. Hänellä oli aiemmin ollut merkittävä operaatio, ja hänet oli tammikuussa päästetty kotihoitoon.[2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lionel Jospin, figure tutélaire du PS dans le Sud Ouest, s'est éteint un dimanche d'élections comme un dernier clin d'œil au politique france3-regions.franceinfo.fr. Viitattu 23.3.2026.
  2. 1 2 3 4 5 Lionel Jospin, former French prime minister, dies aged 88 Le Monde. 23.3.2026. Viitattu 24.3.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Kim Willsher: Lionel Jospin obituary The Guardian. 23.3.2026. Guardian News & Media Limited. Viitattu 24.3.2026. (englanniksi)
  4. ↑ Paul-Henri Wallet: Mort de Lionel Jospin : quelles études a suivi l’ancien Premier ministre ? Figaro Étudiant. 23.3.2026. Viitattu 24.3.2026. (ranskaksi)
  5. 1 2 3 4 5 Lionel Jospin Encyclopedia Britannica. Viitattu 24.3.2026. (englanniksi)
  6. ↑ Lionel Jospin Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti. Viitattu 16.6.2024.
  7. ↑ Hugh Schofield: France's former Socialist Prime Minister Lionel Jospin dies at 88 BBC News. 23.3.2026. BBC. Viitattu 24.3.2026. (ranskaksi)
  8. ↑ Lionel Jospin Conseil constitutionnel. Viitattu 24.3.2026. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lionel Jospin Wikimedia Commonsissa
  • Lionel Jospin Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lionel_Jospin&oldid=24029033”