Siirry sisältöön

Kai Lehtinen

Wikipediasta
Tämä artikkeli käsittelee näyttelijää ja ohjaajaa. Jääkiekkoilija Kai Lehtisestä on eri artikkeli.
Kai Lehtinen
Henkilötiedot
Koko nimi Kai Antero Lehtinen
Syntynyt31. heinäkuuta 1958 (ikä 67)
Kerava, Suomi
Ammatti näyttelijä, ohjaaja
Puoliso Pirjo Viheriäkoski
Näyttelijä
Aktiivisena 1984–
Merkittävät roolit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Kai Antero Lehtinen (s. 31. heinäkuuta 1958 Kerava) on suomalainen näyttelijä ja ohjaaja. Hänet tunnetaan muun muassa nimiroolista televisiosarjassa Raid.

Lehtinen valmistui ylioppilaaksi Lohjan lukiosta vuonna 1980 ja opiskeli sen jälkeen Jouko Turkan oppilaana Teatterikorkeakoulun näyttelijälinjalla, josta hän valmistui vuonna 1987. Hän on työskennellyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa, Espoon teatterissa, Tanssiteatteri Raatikossa ja Pyynikin kesäteatterissa. Suuren yleisön tietoisuuteen Lehtinen tuli Juhanin roolista televisiosarjassa Seitsemän veljestä.

Lehtinen voitti Olavi-palkinnon roolityöstään Taru Mäkelän elokuvassa Pikkusisar (1999). Hän on esiintynyt myös elokuvissa Raid (2003), Poliisin poika (1998), Pikkusisar ja Mosku – lajinsa viimeinen (2003), jossa Lehtinen näytteli Moskua eli porokeisari Aleksi Hihnavaaraa (1882–1938). Elokuvapuolella Lehtisen esikoisohjaustyö oli vuonna 2002 valmistunut Umur. Nurmijärven Kivi-juhlille Lehtinen ohjasi Aleksis Kiven näytelmän Nummisuutarit, jota esitettiin kesinä 2007–2009.[1] Lehtinen ohjasi niin ikään Kivi-juhlille näytelmän Seitsemän veljestä, jota esitettiin kesäisin 2011–2012.[2]

Lehtinen toimii myös videotuotantoyhtiössä[3] sekä WWF:n luonnon lähettiläänä. Vuonna 2008 Lehtinen toimi yrittäjänä Sodankylän Vuotsossa sijaitsevassa baarissa, jonka hän nimesi Mosku-baariksi[4][5]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtinen joutui klapikoneonnettomuuteen vuonna 1995, jonka seurauksena hän menetti neljä varvasta oikeasta jalastaan.[6][7] Lehtinen asuu perheineen Karjalohjalla. Hänellä ja vaimollaan on kuusi lasta. Lehtisen esikoispoika kuoli hirsimökin tulipalossa Karjalohjalla vuonna 2007.[8] Vuonna 2017 Lehtisen kotitilalla sattui vakava tulipalo. Tulipalossa Lehtisen perheen kaksikerroksinen ulkorakennus tuhoutui täysin. Tuhoutuneessa ulkorakennuksessa oli autotalli, verstas, talon lämpökeskus, hevostalli, sekä varastotilaa.[9]

Elokuvat
Vuosi Elokuva Rooli
1984Tuhkimo
1986Baby LoveSnake
1989Valkoinen nainenSaanan poika
1991Postia marsalkalleVeli Sulonen
1992HamletLaertes
1994AapoVolanen
AnitaRami
MarjaMäkinen
1995Aatamin poikaVäinö
Suolaista ja makeaaIlari
1996TomasRate, isän työtoveri
1997JuhannustarinoitaJykä
Pekko ja unissakävelijäKalevi, ”Keimo”, 1. tutkija
Siivoton juttuRauno "Rane" Vekkilä
1998Poliisin poikaTrampas
1999Kulkuri ja JoutsenLj. Liimatainen
PikkusisarArvo Koskinen, haavoittunut sotamies
Rikos & RakkausMarsipaani Räikkönen
Rukajärven tiemajuri Kivikari
2000Kuningas HidasTaisto, rakennusmaalari
2003Mosku – lajinsa viimeinenMosku
RaidRaid
Vieraalla maallapoliisien pesisjoukkueen lukkari
2005Kaksipäisen kotkan varjossaupseeri
LupausOllinen
2006Bodomin legendaHans Assmann
2008PäätaloKalle Päätalo
Suuri performanssiJaakko Tolvanen
2010Blanc comme neigeMarkku
Havukka-ahon ajattelijaKonsta Pylkkänen
2011Syvälle salattuLeo
2012Punainen nauhaMartti Turunen
2014Kummeli VÖgil Balthasar
Päin seinääSakke
2016Rölli ja kaikkien aikojen salaisuusseppä
2017Linnan juhlatJallu
2018Veljeni vartijaCheekin isä
Hevi reissuKyläpoliisi
Televisiosarjat
Vuosi Sarja Rooli
1989Seitsemän veljestäJuhani
1993Viimeiset siemenperunatpoika Huuskonen
Tuntemattomalle jumalalleValpon etsivä
Kiimaiset poliisitHessu Sutinen
1994MilkshakeRoope


Kohtaamiset ja erotKalle
1995RAPMANJoel Tapaninen, poliisi
1998Team Ahmakuulustelija
1999Ansa ja OivaGil
2000RaidRaid
2004Nyrölä 3Saddam
2005Yövuorolaitosmestari Veijo Karas
2007–2013Taivaan tuletTero Kekki
2019Suden hetkiKauko

Ääninäyttelijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
  1. Nummisuutarit Kivi-juhlat. Arkistoitu 2.7.2009. Viitattu 17.11.2008.
  2. Seitsemän veljestä Kivi-juhlat. Arkistoitu 7.2.2012. Viitattu 5.5.2011.
  3. Henkilöstö KoDa Productions. Viitattu 1.10.2017.
  4. Alaluusua, Kari: Kai Lehtinen herättää Vuotson Porokylän henkiin Kaleva. 1.11.2007. Oulu: Kaleva Oy. Viitattu 9.1.2016.
  5. Lehtinen luopuu Vuotson Porokylästä Yle Uutiset. 20.12.2008. Yleisradio Oy.
  6. Suomalaisnäyttelijä: Haluan varpaistani kaulakorun, Hymy
  7. Siunatusti hullu Lehtinen, Turun sanomat
  8. Kangaspuro, Aino: Lehti: Kai Lehtinen suree kuollutta esikoistaan ikuisesti Iltalehti. 26.7.2008. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 14.1.2010.
  9. Martela, Olli: Keski-Uusimaa: Näyttelijä Kai Lehtisen kotitilalla tuhoisa tulipalo – ”Olen nollatilanteessa” Iltalehti. 2.3.2017. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 2.3.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.