Siirry sisältöön

Jutta Zilliacus

Wikipediasta
Jutta Zilliacus
Jutta Zilliacus Tesvision juontajana vuonna 1963.
Jutta Zilliacus Tesvision juontajana vuonna 1963.
Kansanedustaja
27.9.1975–20.3.1987
Ryhmä/puolue RKP
Vaalipiiri Helsinki
Henkilötiedot
Syntynyt25. heinäkuuta 1925
Helsinki
Kuollut30. toukokuuta 2026 (100 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus Suomi, Viro
Ammatti toimittaja, kirjailija, poliitikko
Puoliso Benedict Zilliacus (vih. 1949)
Tiedot
Puolue Suomen ruotsalainen kansanpuolue

Jutta Armelle Zilliacus (o.s. Kingo; 25. heinäkuuta 1925 Helsinki – 30. toukokuuta 2026 Helsinki[1]) oli suomenvirolainen toimittaja, kirjailija ja poliitikko. Hän toimi ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajana vuosina 1975–1987. Zilliacus oli myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1968–1984.[2]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuudenperhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jutta Zilliacus vuonna 1975.

Zilliacuksen vanhemmat olivat Pietarista Suomeen vallankumousta pakoon muuttaneet virolaiset pianonvirittäjä ja muusikko Johann Kingo ja Jenny (o.s. Pihlak), joka oli toiminut suuriruhtinasperheen kamarineitona.[3] Hänen vuotta vanhempi[4] Endel-veljensä opiskeli myöhemmin Sibelius-Akatemiassa Jutan tavoin.[5]

Isä oli suorittanut asepalveluksensa torvensoittajana tsaarin armeijassa Pietarissa 1890-luvulla. Asepalveluksen jälkeen hän piti omaa pianokauppaa Pietarissa.

Äiti Jenny työskenteli Pietarissa suuriruhtinatar Victoria Melitan kamarineitona ja oli paennut yhdessä suuriruhtinattaren perheen kanssa vallankumouksen puhjettua kesällä 1917 Suomeen.[4] Zilliacuksen vanhemmat tapasivat toisensa virolaisseura Eesti seltsin tilaisuudessa Helsingissä.[4][6] Hän sai syntyessään Viron kansalaisuuden.[7]

Lapsuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe oli pienituloinen.[8] Isä oli virittänyt myös kuuluisien pianistien Sergei Rahmaninovin ja Artur Rubinsteinin pianot ja valmistanut Kingo-merkkisiä pianoja omassa tehtaassaan. Tämä varakas tehtailija kuitenkin menetti kaiken paetessaan kommunistien vallankumousta Viroon ja sitten Suomeen.[4]

Kesäisin perhe asui Zilliacuksen sukulaisten luona Haapsalussa. Toisen maailmansodan aikana Zilliacuksen Viron-sukulaiset joko vietiin Siperiaan tai he pakenivat Saksaan.[6]

Zilliacuksen perhe asui Kaivopuistossa samassa paikassa, jossa sijaitsee nykyinen Viron suurlähetystö. Zilliacus oli Viron kansalainen 10-vuotiaaksi saakka. Hän kävi ensin ruotsinkielistä kansakoulua ja sen jälkeen Helsingin Saksalaista koulua, jossa hänen paras luokkakaverinsa oli tuleva näyttelijä Kyllikki Forssell.[6]

Ura ennen politiikkaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zilliacuksen isä ansaitsi huonosti pianonvirittäjänä, äiti ei lainkaan vaan joutui pyytämään talousrahat mieheltään. Zilliacus kertoo tästä oppineensa naisen aseman tärkeyden ja sen, että pitää itse hankkia ansioita, jottei olisi puolison varassa.

Zilliacus näytteli jonkin verran, esimerkiksi elokuvissa, jolloin hän käytti nimeä Jutta Armela. Hän toimi nuoruudessaan myös muun muassa mannekiinina Marimekko-yhtiölle, televisiokuuluttajana ja Mannerheimin sihteerinä.[9][10]

Pianisti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zilliacus oli koulutukseltaan ylioppilas.[11] Vuosina 1944–1948 hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa[12] veljensä Endel Kingon tavoin. Hän kuitenkin pidättyi konserttipianistin urasta todettuaan, ettei hänestä tulisi siinä maailman parasta.[5]

Näyttelijä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin Zilliacus työskenteli näyttelijänä Svenska Teaternissa ja Lilla Teaternissa.[12] Vuonna 1958 hän esitti Lilla Teaternin Muumi-näytelmässä Pikku Myytä. Hän esiintyi myös musikaaleissa ja revyissä. Hän kertoi myöhemmin näyttelijäntaitojen auttaneen politiikassa.[13]

Zilliacus esiintyi myös elokuvissa, kuten Lasse Pöystin elokuvassa Kaikkien naisten monni (1952, nimellä Jutta Armela) ja myös käsikirjoitti elokuvan ja tv-sarjan.[8][14]

Toimittaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1950 alkaen Zilliacus työskenteli vapaana toimittajana. Toimittajana hän tuli tunnetuksi Hufvudstadsbladetissa julkaistuista kolumneistaan.[12]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zilliacus on sanonut olevansa feministi, jonka tavoitteita eduskunnassa olivat sukupuolten tasa-arvo ja lasten päivähoito.[5] "Etenkään vanhemmat sovinistipossut ei kestä mua", hän sanoi vielä 65-vuotiaana.[4]

Vuonna 1968 Zilliacus valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon.[2]

Vuoden 1975 eduskuntavaaleissa Zilliacus valittiin kansanedustajaksi Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen listalta Helsingin kaupungin vaalipiiristä. Eduskunnassa hän toimi muun muassa ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana ja EFTA-parlamentaarikkokomitean puheenjohtajana.[11][12] Zilliacus kehitti käsitteen ”poliittinen broileri” kritiikkinä urapoliitikkoja kohtaan.[8]

Näkyvä mediahahmo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zilliacus loisti televisiossa ja radiossa nopeissa väittelyissä ja verbaalisissa pistoissa, joista hän nautti.[8]

Vuonna 1974 Zilliacus tuli valituksi Yleisradion hallintoneuvostoon. Tällöin häntä varoitettiin, että miehet tekevät päätöksensä saunassa. Hän vastasi menevänsä sitten itsekin sinne. "En ole koskaan nähnyt niin paljon ujoja miehiä kuin silloin", hän kertoi satavuotishaastattelussaan. Siihen päättyi hallintoneuvoston päätösten tekeminen saunassa.[15][10]

Uran jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 1991 Zilliacus kirjoitti Eesti Päevalehteen tekstin, jossa hän pahoitteli Suomen pidättyvyyttä Viron itsenäistymispyrkimysten tukemisessa. NKP:n edustaja tuomitsi tämän Tiedonantaja-lehdessä kirjoituksessaan "Jutta Zilliacus ja Baltia".[4]

Myöhemmin puoluejohtaja Vladimir Žirinovski vaati Zilliacukselta kahta miljoonaa euroa vastaavia vahingonkorvauksia siitä, että tämä olisi haukkunut häntä hulluksi Hufvudstadsbladetin kolumnissaan, mutta hävisi jutun.[4]

Täyttäessään sata vuotta Zilliacus yhä seurasi politiikkaa tarkasti ja valitti autoritääristen hahmojen paluuta politiikkaan, kun oli saanut tarpeekseen niistä 1900-luvulla: Stalin oli vallannut Viron ja myös Suomen oli pelätty olevan vaarassa. Zilliacuksen mielestä Suomen pelastuminen oli täpärällä, koska kommunistiset voimat olivat vahvoja Suomessakin sodan jälkeen.[5]

Zilliacuksesta oli tärkeää, että RKP oli hallituksessa pitämässä perussuomalaisia kurissa. Omana edustaja-aikanaan hän oli nähnyt, miten voimaton RKP:n kaltainen pieni puolue on, jos se joutuu oppositioon.[5]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zilliacus kuoli sadan vuoden iässä Helsingissä 30. toukokuuta 2026.[1][8]

Satavuotishaastattelussaan hän kertoi voivansa kuolla rauhassa, koska Suomi oli viimein Naton jäsen.[15] Hän oli kannattanut jäsenyyttä 1980-luvulta asti.[4]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zilliacus oli naimisissa toimittaja ja kirjailija Benedict Zilliacuksen kanssa vuodesta 1949,[12] 64 vuotta. Pariskunta sai yhden lapsen, lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsia.[8]

Zilliacuksen mukaan hänen miehensä oli loistava kirjoittaja ja keskustelija ja hänen rakastajansa ja paras ystävänsä.[5] Heillä oli kuitenkin "ranskalainen avioliitto", jossa kummallakin oli omiakin suhteita, mikä Zilliacuksen mukaan oli tavanomaista.[13]

Viron-sukulaisiinsa hän ei pitänyt yhteyttä vuosikymmeniin, koska, kun hän oli keskustellut Tallinnassa kahvilassa pari tuntia tapaamiensa sukulaistensa kanssa, nämä vietiin kuulusteluihin ja heiltä vietiin oikeus asuntoon ja puhelimeen.[4]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsiksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennettuja kirjoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vägskäl (suom. Tienhaarassa) (1986)
  • Annorlunda barndom (suom. Toisenlainen lapsuus) (1986)
  • Vändpunkt (suom. Uusille poluille) (1987)
  • Gå över gränser (suom. Rajanylityksiä. (Suomentanut Irmeli Järnefelt) Tammi, 1992. ISBN 951-31-0009-X )
  • Balansgång (suom. Tasapainoilua) (1994)
  • Ajatuksia verannalla. (Suomentanut Irmeli Järnefelt) Tammi, 1997. ISBN 951-31-1033-8
  • I väntan på buss nummer 16 (suom. Kuudentoista pysäkillä) (2002)

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zilliacukselle on myönnetty Axel Olof Freudenthal -mitali vuonna 1996.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 Svartström, Anna: Jutta Zilliacus är död Hufvudstadsbladet. 31.5.2026. Viitattu 31.5.2026. (ruotsiksi)
  2. 1 2 Korppi-Tommola, Aura: ”Zilliacus, Jutta (1925–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 820–821. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2 Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ Poliitikko ja kirjailija Jutta Zilliacus on kuollut Yle Uutiset. 31.5.2026.
  4. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Sillantaus, Teppo: Jutta Zilliacusta pilkattiin suomenruotsalaiseksi hienostorouvaksi – totuus oli jotain aivan muuta Helsingin Sanomat. 7.9.2024. Viitattu 31.5.2026.
  5. 1 2 3 4 5 6 Jutta Zilliacus fyller 100 år och förstår inte hur det är möjligt: ”Jag har minsann inte levt som en nunna!” Yle Uutiset. 25.7.2025.
  6. 1 2 3 Arvonen, Margit: Niiasin aina Mannerheimille Iltalehti. 19.2.2007. Arkistoitu 19.2.2007.
  7. ↑ Trötschkes, Rita: ”Minulle henkinen koti on aina se kieli, jota kulloinkin puhun”, sanoo kielitaitoinen 99-vuotias Jutta Zilliacus Yle. 25.7.2024. Viitattu 4.12.2024.
  8. 1 2 3 4 5 6 Bombin, Essi; Salmela, Rebekka & Syrjänen, Kaisa: Jutta Zilliacus on kuollut Helsingin Sanomat. 31.5.2026. Viitattu 31.5.2026.
  9. ↑ Olin, Daniel (haastattelija): 95-vuotias Jutta Zilliacus ymmärtää koronasukupolvea: Sota varasti viisi vuotta nuoruudestani Yle Areena. 7.3.2021. Viitattu 3.12.2024. (ruotsiksi)
  10. 1 2 Liberaalioikeiston mielipidevaikuttaja Jutta Zilliacus on poissa Demokraatti. 31.5.2026.
  11. 1 2 Jutta Zilliacus Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 31.5.2026.
  12. 1 2 3 4 5 Zilliacus, Jutta hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  13. 1 2 ”Meillä oli ranskalainen avioliitto” – Jutta Zilliacus, 95, kertoo nyt, mitä se oikein tarkoittaa Iltalehti. 3.4.2021.
  14. ↑ Jutta Zilliacus IMDb. Viitattu 1.6.2026.
  15. 1 2 "Sil­loin tuli kyllä lunta tupaan" Kaleva. 21.7.2025.
  16. ↑ Teenetemärkide kavalerid Vabariigi Presidendi Kantselei. 2025. Viitattu 25.7.2025. (viroksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Taisto Tähkämaa		 Iäkkäin elossa oleva kansanedustaja
21. joulukuuta 2025 – 30. toukokuuta 2026		 Seuraaja:
Raimo Ilaskivi
Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jutta_Zilliacus&oldid=24041593”