George Tupou V
| George Tupou V | |
|---|---|
|
| |
| Tongan kuningas | |
| Valtakausi | 11. syyskuuta 2006–18. maaliskuuta 2012 |
| Kruunajaiset | 1. elokuuta 2008 |
| Edeltäjä | Taufa’ahau Tupou IV |
| Seuraaja | Tupou VI |
| Syntynyt |
4. toukokuuta 1948 Nukuʻalofa, Tonga |
| Kuollut |
18. maaliskuuta 2012 (63 vuotta) Hongkong |
| Lapset | 1 |
| Koko nimi | Siaosi Tāufaʻāhau Manumataongo Tukuʻaho |
| Suku | Tupou |
| Isä | Taufa’ahau Tupou IV |
| Äiti | Halaevalu Mataʻaho ʻAhomeʻe |
George Tupou V (tongaksi: Siaosi Tupou V, koko nimeltään Siaosi Tāufaʻāhau Manumataongo Tukuʻaho Tupou V, 4. toukokuuta 1948 Nukuʻalofa, Tonga – 18. maaliskuuta 2012 Hongkong) oli Tongan kuningas isänsä Taufa’ahau Tupou IV:n kuolemasta 11. syyskuuta 2006 lähtien.[1]
Varhainen elämä ja perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]George Tupou syntyi vuonna 1948. Hänellä on kolme nuorempaa sisarusta. Nuorempi veli Fatafehi menetti kuninkaalliset tittelinsä mennessään naimisiin aatelittoman naisen kanssa.[2] Prinssi opiskeli sveitsiläisessä eliittikoulussa ja Oxfordin yliopistossa Britanniassa. Hän oli myös Sandhurstin kuninkaallisessa sotilasakatemiassa.[3] George Tupousta maan viranomaisten mukaan ensimmäinen tongalainen, jolla oli yliopistotutkinto.[4][5]
Palattuaan Tongalle kruununprinssi aloitti uransa virkamiehenä. Vuonna 1979 hänet nimitettiin Tongan ulkoministeriksi ja hän hoiti tehtävää aina vuoteen 1998 asti.[2] Länsimaissa kruununprinssi herätti hilpeyttä käyttämällä monokkelia ja länsimaista hellekypärää. Tongalaiset suhtautuivat kruununprinssiin varauksella muun muassa siksi, että hän eli ylellisessä kartanossa Tongatapun ainoalla kukkulalla. Kertoman mukaan kartanon rakennus rahoitettiin myymällä Tongan passeja ulkomaalaisille (enimmäkseen kiinalaisille).[6] Lisäksi George Tupoulla oli huomattavia osuuksia muun muassa panimoalalla sekä lento- että sähköyhtiöissä. Viimeksi mainittu herätti tavallisten tongalaisten keskuudessa erityisen suurta närää.[7]
George Tupou V ei itse koskaan mennyt naimisiin.[8] Hänellä oli kuitenkin yksi tytär 'Ilima Lei Tohi, jolla ei ole avioliiton ulkopuolisena lapsena oikeutta kruunuun. Tohilla on omia lapsia ja George Tupou osallistui tyttärensä häihin.[6]
Äidinkielensä tongan lisäksi kuningas osasi sujuvaa englantia, saksaa ja ranskaa. Hän oli myös kiinnostunut teknologiasta: hän osti vuonna 1975 tietokoneen, jonka hän antoi maan hallituksen käyttöön ja perusti myöhemmin kuninkaallisen tiedekoulun, jossa opetettiin tietotekniikkaa maan sotilaille.[9] Kuningas seurasi myös innokkaasti rugbyä ja keränneen lelusotilaita, joiden kanssa hän kävi leikkitaisteluita.[4][6][7]
Tongan kuningas
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jo ennen George Tupoun valtaannousua Tongalla osoitettiin mieltä aateliston valtaa vastaan. Mielenosoitukset yltyivät mellakoiksi Nuku‘alofassa marras–joulukuussa 2006, minkä rauhoittamiseksi Tonga pyysi apua Uudelta-Seelannilta ja Australialta.[10][11]
George Tupou V:n kruunajaiset järjestettiin vasta 1. elokuuta 2008 alkaen. Viisipäiväisten juhlallisuuksien tuhanteen kutsuvieraaseen kuuluivat Japanin kruununprinssi Naruhito, Thaimaan prinsessa Maha Chakri Sirindhorn ja Gloucesterin herttua ja herttuatar.[2] Kruunajaisajankohtaan vaikutti Nuku‘alofan mellakoista toipuminen.[3] Samana vuonna kuningas ilmoitti luopuvansa absoluuttisesta vallasta vapailla vaaleilla valitun parlamentin ja pääministerin hyväksi.[12] Vuonna 2010 Tongalla järjestettiin ensimmäiset parlamenttivaalit, joissa edustajat valittiin demokraattisesti.[3]
Maaliskuussa 2012 kuninkaan ilmoitettiin kuolleen hongkongilaisessa sairaalassa.[13] Häneltä oli edellisenä vuonna leikattu syöpä munuaisesta.[14] Pääministeri Siale‘ataongo Tu‘ivakanō tiedotti kuninkaan kuolemasta radiopuheen kautta, mutta virallista kuolinsyytä ei annettu.[15] Ruumis saapui Tongalle 26. maaliskuuta ja sitä oli vastassa joukko surijoita. Hautajaioset järjestettiin seuraavana päivänä ja kuningas haudattii Mala‘ekulaan.[16]
George Tupoun valtakausi jäi Tongan historian lyhimmäksi.[17] Huolimatta valtakautensa vaikeasta alusta kuninkaan suosio nousi sen loppua kohden.[4] Häntä on myös luonnehdittu taitavaksi poliitikoksi.[18]
George Tupou V:n seuraaja Tongan kuninkaana on hänen veljensä Tupou VI.[19]
Kunnianosoituksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tongalaiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuninkaana George Tupou oli seuraavien tongalaisten ritarikuntien suurmestari:[20]
Pouonon ritarikunta (2006)
Kruunun ritarikunta (2006)
Kuningas George Tupou I:n ritarikunta (2006)
Kuninkaallinen Pyhän Yrjön sotilasritarikunta (2006, perustaja)
Kuningatar Salote Tupou III:n ritarikunta (2006, perustaja)
Tongan kuningashuoneen ritarikunta (2006, perustaja)
George Tupou V:n kuninkaallisen perheen ritarikunta (2006, perustaja)
Feeniksin ritarikunta (2010, perustaja)[21]
Ulkomaalaiset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Georgian kotkan ritarikunta ketjulla (Bagrationi-Mukhranin kuningasperhe)[22]
Unkarin ansioritarikunnan ansioristi (Unkari, 2011)[23]
Frans I:n ritarikunnan suurristi (Bourbon-Castron kuningashuone, 2012)[24]
Loistavan tähden ritarikunnan 1. luokka (Taiwan, 1977)
Chula Chom Klaon ritarikunnan suurketju (Thaimaa)
Kunnialegioonan upseeri (Ranska, 1980)
Lähde:[20]
Sukupuu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Galleria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kruununprinssi ja Taiwanin suurlähettiläs
- George Tupou kruunajaispäivänään
- George Tupoun kuninkaallinen monogrammi
- George Tupoun arkku hänen hautajaisissaan
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ His Majesty King George Tupou V of Tonga The Telegraph. 18.3.2012. Viitattu 12.12.2018. (englanniksi)
- 1 2 3 King George Tupou V of Tonga 10.10.2020. Unofficial Royalty. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- 1 2 3 Tongan King George Tupou V dies in hospital at 63 France 24. 18.3.2012. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- 1 2 3 Tonga’s eccentric late king was reformer: experts Taipei Times. 20.3.2012. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- ↑ Former King Siaosi Tupou V: Traditional Ruler - Agent of Change raon.ch. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- 1 2 3 The madness of King George of Tonga nzherald.co.nz. Arkistoitu 14.10.2006. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- 1 2 All eyes on the new Tongan king BBC News. 28.9.2006. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- ↑ King of Tonga dies Deutsche Welle. 8.3.2012. Viitattu 20.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Kahn, Jennifer: The Very Modern Prince Wired. Arkistoitu 3.1.2016. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- ↑ History of Tonga 2026. Encyclopædia Britannica. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- ↑ In pictures: Tonga riots aftermath BBC News. 18.11.2006. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- ↑ Tongan king to give up absolute rule 29.7.2008. CNN. Arkistoitu 2009. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
- ↑ Tonga King George Tupou V dies in Hong Kong, aged 63 BBC News. 19.3.2012. Viitattu 12.12.2018. (englanniksi)
- ↑ Tonga suree keikarikuningastaan Yle Uutiset. 19.3.2012. Viitattu 21.3.2012.
- ↑ King George Tupou V, Leader of Tonga, Dies at 63 The New York Times. Arkistoitu 20.3.2012. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- ↑ King George Tupou V of Tonga's funeral CBS News. 30.3.2012. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- ↑ King George Tupou V, a mover and a shaker who took Tonga into the free world, and sought peaceful reforms Matangi Tonga. 24.3.2012. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- ↑ The late King George Tupou V – Master political chess player Matangi Tonga. 8.8.2023. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- ↑ Kerola, Päivi: Tongan kuningas sai kruununsa – seremonia huipensi viikon juhlinnan Yle Uutiset. 4.7.2015. Viitattu 4.7.2015.
- 1 2 Tupou 10 2026. royalark.net. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- ↑ ODM of Tonga: Royal Order of the Phoenix 2026. medals.org.uk. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- ↑ Order Distinguished Members Royal House of Georgia. Arkistoitu 1.7.2015. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
- ↑ Rajong a magyarokért a Schmitt Pál által kitüntetett király ORIGO. 15.9.2011. Viitattu 4.5.2026. (unkariksi)
- ↑ King of Tonga Invested into the Order 28.2.2012. Sacred Military Constantinian Order of Saint George. Arkistoitu 7.7.2015. Viitattu 4.5.2026. (englanniksi)
| Edeltäjä: Taufa’ahau Tupou IV |
Tongan kuningas 2006–2012 |
Seuraaja: Tupou VI |