Distributiivinen oikeudenmukaisuus

Distributiivinen eli sosiaalinen oikeudenmukaisuus tai jako-oikeudenmukaisuus sijoittuu normatiivisena kysymyksenä yleisen oikeudenmukaisuusteorian piiriin ja sen osa-alueeksi, joka koskee oikeudenmukaista tapaa jakaa voimavaroja, kuten etuuksia ja hyvinvointia. Käsitteen kehitti John Stuart Mill 1800-luvulla.

YK:n Kansainvälisen työjärjestön (ILO) mukaan "sosiaalinen oikeudenmukaisuus on rauhanomaisten, inklusiivisten ja kestävien yhteiskuntien kulmakivi. Se on Kansainvälisen työjärjestön (ILO) toiminnan ytimessä ja osa sitä olennaista keskinäisriippuvuutta, joka tunnustetaan Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjassa."

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus muodostaa Johanna Hurtigin, Anna Nikupeterin ja Marjo Romakkaniemen mukaan sosiaalityön käytäntöjen, tutkimuksen ja koulutuksen ytimen.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus koskee etenkin tulojen ja varallisuuden oikeaksi katsottua jakautumista yksilöiden, ryhmien ja valtioiden välillä. Sen välineiksi on nähty tulojen uudelleenjakaminen eli tulonsiirrot. Hyvinvointivaltiolle on ominaista, että verotuksen avulla koottuja resursseja jaetaan uudelleen ja tasataan tuloeroja.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus esittää moraalisen kysymyksen siitä, miten asioiden tulisi olla. Tämän takia siitä on toisistaan poikkeavia näkemyksiä, kriitikkojen mukaan jopa niin paljon, ettei asialle ole yleisesti hyväksyttyä ratkaisua. Friedrich A. Hayekin mukaan sanan käyttö antaa kuitenkin illuusion siitä, että tiedettäisiin, mistä puhutaan.

Kolme kysymystä

Filosofi Arto Laitisen mukaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teoriat vastaavat kolmeen kysymykseen: 1) millaisia asioita uudelleenjaon tulisi koskea, 2) miten uudelleenjaon tulisi tapahtua? ja 3) keiden kesken jaon tulisi tapahtua?

Mitä uudelleenjaon tulisi koskea

Uudelleenjakamisen kohteita voivat olla

• status ja oikeudet eli samanlaiset lähtöasetelmat,
• resurssit ja hyödykkeet tai
• toteutunut onnellisuus ja hyvinvointi eli lopputulokset.

Jos sosiaalinen oikeudenmukaisuus määritellään lopputulosten avulla, oikeuksien tai resurssien tasajako ei saa sitä aikaan. Lopputuloksiin vaikuttavat myös ihmisten omat valinnat, joten jos ihmisten itsemääräämisoikeus hyväksytään, hyvinvointi jakautuu lopulta epätasaisesti. Laitisen mukaan olisi sen takia tyydyttävä edellytysten yhtäläistämiseen. Tällöin joudutaan kysymään, mihin edellytyksiin pitäisi puuttua: riittävätkö pelkät perusoikeudet kaikille, vai pitäisikö myös aineelliset voimavarat jakaa tasan? On kuitenkin niin, että oikeuksilla ilman resursseja ei aina tee mitään. Esimerkiksi perustuslaki turvaa sananvapauden, mutta sanomalehden julkaiseminen vaatii myös rahaa. Sen takia yleensä katsotaan, että oikeuksien ohella ainakin välttämättömiksi katsottuja voimavaroja on myös saatava jakoon. Sen sijaan sellaiset lopputulokset kuin onnellisuus tai hyvä elämä olisivat ihmisen oma asia.

Miten jaon tulisi tapahtua

Jakamisen kohteiden jälkeen nousee esille kysymys, miten jako tulisi toteuttaa. Utilitaristisen filosofian mukaan tulisi taata mahdollisimman suuri hyvinvointi, mikä voi tarkoittaa myös jotain muuta kuin tasajakoa. Joidenkin mukaan mikä tahansa jako on oikeudenmukainen, kunhan se perustuu muodollisten perusoikeuksien kunnioitukseen. Tärkeimpiä ehdokkaita sosiaalisesti oikeudenmukaiselle jaolle ovat seuraavat:

1. Tasajako. Oikeuksien tasajako on yleisesti hyväksyttyä, mutta muiden resurssien kohdalla mielipiteet jakautuvat. Joskus tasajako on myös mahdotonta, sillä esimerkiksi suosituimpia työtehtäviä ei riitä kaikille ja urheilukilpailussa vain yksi voittaa.
2. Ansioperustainen jako (Aristoteles). Sen mukaan resurssit tulee jakaa henkilön suoritusten ja ansioiden mukaan. Karl Marxin mukaan sosialismissa jakoperusteena on "kullekin työnsä mukaan".
3. Tarveperustainen jako (Marx). Tätä pidetään normaalisti hyväksyttävänä yksinkertaisten perustarpeiden osalta, mutta mielipiteet jakautuvat sen jälkeen. Karl Marxin mukaan kommunismissa jakoperusteena on "kullekin tarpeittensa mukaan".
4. Positiivinen erityiskohtelu. Tässä ratkaisussa ryhmän suhteellinen huono-osaisuus oikeuttaa suosimaan ryhmään kuuluvia muiden ohi.
5. Markkinaperustainen jako. Libertaarin (liberaalin) ajattelun mukaisesti jokainen saa pitää ihmisten vapaaehtoisessa vuorovaikutuksessa markkinoilta hankkimansa tulot.

Periaatteita voi myös yhdistellä esimerkiksi siten, että oikeudet tulee jakaa tasan, mutta muissa resursseissa painotetaan muita jakotekijöitä.

Kenelle jaetaan

Tavallisesti on katsottu, että resurssien jakaminen tapahtuu yksilöiden välillä, mutta "positiivisen erityiskohtelun" käsitteen pohjalta ovat nousseet vaihtoehdoksi myös ryhmät jakoperusteena. Tällöin pääasiassa ei ole yksilön tarve, vaan sen ryhmän aseman parantaminen, johon yksilö kuuluu.

Yksilöpohjaisessa ajattelussa esille nousee saajajoukon rajaamisen ongelma. Perinteinen ajattelu on rajannut mielisairaat ja älyllisesti vammaiset esimerkiksi laitoshoitoon ja monien resurssien ulkopuolelle. Toinen rajanveto on koskenut etujen rajaamista vain oman kunnan asukkaisiin tai oman maan kansalaisiin. Monien mielestä se ei kuitenkaan vastaa globaalin oikeudenmukaisuuden vaatimuksia. Kolmanneksi ovat nousseet esille eläinten oikeudet.

Käsitteen kritiikkiä

Taloustieteen nobelisti Friedrich A. Hayek väittää teoksessa The Mirage of Social Justice, että “termi ‘sosiaalinen oikeudenmukaisuus’ on täysin vailla merkitystä tai sisältöä [--] se on semanttinen huijaus, ilmaus, jota käytetään antamaan moraalinen hyväksyntä sille, mikä todellisuudessa on vaatimus hyötyjen jakamisesta jonkin mielivaltaisen kriteerin mukaan.”

Teoksessa Law, Legislation and Liberty Hayek kirjoittaa: "ihmiset eivät koskaan pystyisi pääsemään yksimielisyyteen siitä, mitä “sosiaalinen oikeudenmukaisuus” vaatii [--] ihmiset, jotka tätä ilmaisua tavallisesti käyttävät, eivät itsekään tiedä, mitä sillä tarkoittavat, vaan käyttävät sitä pelkkänä väitteenä siitä, että jokin vaatimus on oikeutettu — antamatta sille mitään perustetta."

Katso myös

• Taloudellinen epätasa-arvo
• Tasa-arvo
• Yhdenvertaisuus
• Sosiaaliturva
• Kansainvälinen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden päivä

Lähteet

• Hayek, F. A.: Law, Legislation and Libery. Routledge, 1998. ISBN 0-415-09868-8 Teoksen verkkoversio.
• Johanna Hurtig, Anna Nikupeteri ja Marjo Romakkaniemi (toim.): Tutkiva sosiaalityö. Oikeudenmukaisuus sosiaalityössä. Talentia-lehti & Sosiaalityön tutkimuksen seura, 2013. ResearchGate.
• Laitinen, Arto: ”Mihin kysymyksiin oikeudenmukaisuusteoriat vastaavat?”, Talentia-lehti. Tutkimusliite, s. 5-11. Sosiaalityön Tutkimuksen Seura, 2013. Teoksen verkkoversio.
• Marx, Karl: Gothan ohjelman arvostelua. Teoksessa: Marx Engels Lenin. Historiallisesta materialismista. Kokoelma, s. 162–176. Moskova: Kustannusliike Edistys, ei vl. (alkuteos 1875).

Aiheesta muualla

• Blake, Michael & Smith, Patrick Taylor: International Distributive Justice The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Kangasniemi, Mari: Monoliittisesta trilogiseen tasa-arvoon. Tasa-arvo hoitotyön etiikan tutkimuksessa. Oulun yliopisto.