Dignitatis humanae

Dignitatis Humanae on Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen julistus uskonnonvapaudesta, jonka paavi Paavali VI antoi 7. joulukuuta 1965.

Julistus käsittelee kysymystä siitä, mitä vapaus ja totuus merkitsevät ja miten ne liittyvät kirkon ja valtion suhteeseen. Siinä korostetaan, että uskonnonvapaus ei tarkoita vain oikeutta olla joutumatta toimimaan omaatuntoaan vastaan, vaan myös oikeutta etsiä uskonnollista totuutta ja elää sen mukaisesti.

Julistuksen mukaan ihmisellä on luontainen oikeus etsiä vastauksia elämän perimmäisiin kysymyksiin ja muodostaa vakaumus vapaasti ilman ulkoista pakkoa. Julistus muistuttaa, että valtio ei ole kaiken yläpuolella oleva voima, joka voi pakottaa kansalaisia uskomaan tai toimimaan tietyllä tavalla. Uskonnonvapaus ei ole vain yksilön oikeus harjoittaa uskontoaan yksityisesti, vaan se sisältää myös oikeuden toimia uskonnon mukaisesti julkisesti – perheessä, yhteisöissä ja instituutioissa. Näin ollen esimerkiksi uskonnollisilla kouluilla, sairaaloilla ja hyväntekeväisyysjärjestöillä on oikeus toteuttaa tehtäväänsä uskonnollisen vakaumuksensa pohjalta.

Julistus tuo esiin myös uskonnonvapauden yhteisöllisen ulottuvuuden: ihmiset ovat sosiaalisia olentoja, ja siksi myös yhteisöillä tulee olla vapaus elää todeksi uskonnollisia vakaumuksiaan. Uskonnonvapaus nähdään erottamattomana osana ihmisarvoa, koska ihmiselle on ominaista kyky käyttää järkeään ja vastata totuuteen. Vapaus kysyä, kuunnella ja etsiä vastauksia on olennainen osa ihmisyyttä. Tämän vuoksi uskonnonvapaus on paitsi yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kulmakivi myös keskeinen ihmisoikeus.

Aiheesta muualla

• Dignitatis humanae (suomeksi) katolinen.fi
• Dignitatis humanae (englanniksi) vatican.va